Istut keskellä luonnon rauhaa. Ympärillä ääretön määrä elämää, mutta silti niin seesteistä ja rauhaisaa. Joutsenten äänet kantautuvat jostain kauempaa. Eivätpä lennä juuri nyt tänne päin, vaikka katseellasi niitä äänen suunnasta tavoitteletkin. Taivaalla kajastavat auringonlaskun upeat värit ja monimuotoisten pilvien ääriviivat heijasuvat järven...

Niin helppoa on lipsahtaa arvosteluun ja syyttelyyn itsensä ulkopuolella. Muistutankin itseäni taas siitä, että oman elämäni ja asenteeni luon itse, eikä kukaan muu. Rakkaudella ja valolla tahdon maailmaa katsella, en mitenkään muuten. Kaikki negatiivinen kuitenkin kovin helposti tarttuu omaan energiakenttään ja myös sisältäpäin sitä vaivattomammin...

Toisinaan sitä on ihminen ihmetystä täynnä, kun koittaa ymmärtää kaiken suuntaa ja tarkoitusta. Löytää paikkaansa maailmassa ja katsella sitä tämänhetkisestä käsin. Sitä kokee olevansa kovin pieni ihminen suurine sisäisine tunteineen ja ajatuksineen. Ja välillä niiden kahden välissä navikoiminen voi olla vaikeaa, koska on vain luotettava omaan...