Hiljaisuuden ääni

Yksin


On hyvin armotonta se hetki, kun tajuaa, kuinka yksin sitä ihminen loppujen lopuksi on. Vaikka kovasti koittaa haalia turvaverkon muista ympärilleen, pitää jotain toista hyvin läheisenä ja tärkeänä, huomaakin jossain kohtaa olevansa oikeasti täysin omillaan. Ei siis voi rakentaa elämäänsä muiden varaan. Ei voi uhrata itseänsä toisten ihmisten pelastuksen alttarille. Todellinen ja pysyvin rakkaus löytyy vain ja ainoastaan itsestä, omasta hiljaisesta, ikuisesta itsestä. Eikä se koskaan jätä sinua yksin. Ei koskaan. Se kulkee aina mukanasi, täydellisenä osana sinua, koska se olet sinä. Se on se hiljaisuuden ääni, jota moni pelkää. Pysähtymisen ja itsetutkiskelun paikka, jota moni välttää. Se on totuuden hetki, kun kaikki tuttu ja turvallinen ympäriltä otetaan pois ja olet täysin aitona ja paljaana itsellesi, ilman mitään tai ketään muuta.

Siinäpä sitä kysytäänkin sydämen viisautta ja rohkeutta, että voittaa kuolevaisen ihmisen pelkonsa ja löytää tuon ikuisen lähteensä äärelle ja tunnustaa sen omakseen, kaikkine puolineen. Ja se matka täytyy tehdä jokaisen aivan itse. Kohdata kuvajaisensa peilikirkkaan lähteen pinnalla yksinäisyydessä, itsensä äärellä.

Mutta kun tämän matkan uskaltaa aloittaa ja askel askeleelta pääsee lähemmäksi sitä totuutta, joka itsessä asuu, voi löytää ikuisen voiman ja valon lähteen. Sillä sinä itse olet tuo ikuinen lähde, sen valo ja voima. Eikä kukaan tai mikään muu. Olet löytänyt kotiin, etkä ole enää koskaan yksin.


-Sanna-