Pysähtyminen

07.05.2021

Aika istahtaa ja miettiä

Paljon ulkoista ja sisäistä meteliä. Sydän kaipaa tyyneyttä ja rauhaa. On aika pysähtyä. Liian kiireellä, liian usein, sitä puskee asioita ja ajatuksiaan eteenpäin. Varsinkin juuri silloin, kun nimenomaan pitäisi olla aikaa pohtia ja mietiskellä ensin.

Elämässä vain tuntuu välillä siltä, että liikaa tulee joka suunnasta. Siinä hetkessä keskittyminen ja sisäinen ajatus karkaa, sitä vain suorittaa sen tarkemmin ajattelematta. Ja hermostuu. Minä ainakin. En siedä sellaista olotilaa, kun kaikki vain humisten tulee ja menee.

Nykyaikana kuitenkin, tämäkin, alkaa olla enemmän normaali kuin poikkeava tila. Miksi niin? Miksi elämää täytyy koko ajan suorittaa?

Tähän olotilaan heränneenä olen taas ymmärtänyt, että on aika istahtaa oman elämänsä mietintäpallille, ihan toden teolla. On tehtävä jotain, tähän on tultava jonkinlainen muutos.

Ihan ensiksi tarvitsee hiljentää tuo ahdistava ja turhaakin turhempi sekamelska. Päättää, että ei yksinkertaisesti välitä eikä kiinnitä huomiota siihen. Antaa kaiken vain "mennä ohi". Ei maailma siihen kaadu, vaikka ehkä sillä hetkellä niin luulee. Mutta eipä kaadu. Ainakin oman elämäni suorittaminen on usein suurimmilta osin itse aiheutettua. On nimittäin niin, että on yksinkertaisesti osattava sanoa ei ja osattava pitää omat puolensa. Kuunneltava sisäistä ääntään, eikä vaatia myöskään itse itseltään liikaa. Rajoja on vedettävä, vaikkei se aina helppoa olisikaan.

Ja nyt tällä hetkellä oma rajani menee tässä. Kyllä, en nimittäin jaksa enkä pysty enempään. Enkä halua. Siksi pakotan itseni pysähtymään ja istahtamaan. Juuri nyt, juuri tähän.

Henkäys henkäykseltä ja ajatus ajatukselta huomaan, että saan mieleni, taas kerran, rauhoittumaan ja hiljentymään. Alan oikeasti itsekin uskomaan, että kyllä se onnistuu. Osaan pysähtyä ja pysäyttää tuon karusellin pääni sisällä. Ja se tuntuu hyvältä. Alkaa keho ja mieli rentoutumaan ja voi tuntea vapautuvansa, edes hetkeksi. Kaikki on pysähtynyt.

Ja tässä rauhassa voin alkaa raivaamaan pikkuhiljaa tilaa uusille ajatuksille ja sydämen kusikauksille, jotka tuon kaiken melskeen alle on taas jäänyt. Tai jotka olen osittain tarkoituksellakin ehkä huomiotta jättänyt? Sillä nuo sydämen kuiskaukset voivat toisinaan olla myös pelottaviakin tai oman mukavuusalueensa ulkopuolella sen verran, että mielummin sivuuttaa ne. Ne voivat vaatia paljonkin itsensä hyväksyntää, muutosta tai rohkeutta omassa elämässä. Eikä sellaiseen kai ole koskaan täysin valmis, jos saisi egon pohjalta sen päättää? Mutta niin se vain on, ettei voi kieltää sitä, mitä sisimmästään kumpuaa. Ei loputtomiin. Ja tätä kaikkea minun on rohkeasti ja avoimin mielin ryhdyttävä punnitsemaan ja sitä kautta alkaa miettimään seuraavaa askeltani.

Ja jo tämä lupaus, lupaus oikeasti kuunnella itseäni, tuo taas levollisemman mielen ja tyyneyden tunteen. Kyllä asiat vielä järjestyvät ja muuttuvat elämäni palaset löytävät uudet paikkansa.


-Sanna-



T A K A I S I N   B L O G I K I R J A A N