Sisäistä muutosvärinää

09.04.2021

Mitä tapahtuu


Sen tuntee itsessä, joka solulla, että jotain tapahtuu. On vain niin inhimillisen pieni olo, kun ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa, että mitä. On tavallaan sokeana uskottava ja luotettava, pidettävä yllä omaa voimaa ja tasapainoa. Elämä hoitanee loput. Toisinaan se ärsyttää kovin. Kun tuntuu, että haluaisi mennä jo niin kovasti eteenpäin, olla tuolla paljon kauempana. Mutta jostain syystä elämä jarruttelee ja tuntuu, että on vain maltettava pysyä tässä. Mitä ilmeisimmin jotain on siis edelleen tehtävä, ennenkuin aika ja itse on valmis? Vai onko se sittenkin vain oma pelko, joka jarruttelee?

Näitä sitä kovasti pohtii ja punnitsee pienessä päässään, tulematta hullua hurskaammaksi. Toiveet ja unelmat omassa sydämessä ovat kuitenkin eläneet ja kasvaneet niin kauan, että haluaisi päästää ne viimein jo vapaaksi! Päästä toteuttamaan elämää, jonka voi kokea omakseen. Kun tuntuu, että paljon ovat muuttuneet ne omat tavat ja kokemukset, jotka saavat elämän tuntumaan elämältä. Paljon on asioita, jotka paremminkin syövät sitä iloa ja riemua pois kuin tuovat onnen tunnetta. Miksi ei siis voisi jo sellaisesta päästä ihminen vapaaksi? Miksi tuntuu, että tyhjyyden ja turhautumisen tunteen täytyy vain kasvaa kasvamistaan?  Eikä tiedä, että mitä pitäisi tai voisi itse sen eteen enää enempää tehdä.

Tämä kaikki on joinain päivinä niin turhauttavaa ja maahan lyövää, että tekisi mieli luovuttaa ja antaa periksi. Lyödä hanskat tiskiin ja sanoa, että pitäkää tunkkinne, tälle tytölle riitti tämä hulluus. Mutta sitten taas, jostain ihmeestä nousee tunne, ettei voisi kyllä tässä kohtaa enää periksikään antaa. Ei, kun näin pitkälle on jo päässyt ja ihan hirmuisesti itsetutkiskelua sekä sisäistä työtä elämässään tehnyt. Olisi vain jaksettava pinnistellä tämäkin, kunnialla läpi, vaikkei siinä tunnu mitään järkeä olevankaan.

 Tämä pitkä maratonjuoksumme, jota takana on jo paljon, kiihtynee vain loppua kohti. Ja tuo sisäinen värinä, joka voimistuu koko ajan, antaen lupausta muutoksesta, auttaa jaksamaan. Ja vaikkei kaikkea tarkkaan ymmärtäisikään, niin tieto ja kokemus siitä, että sisällään voi aina kantaa luottamusta ja valoa, vie eteenpäin ja askel askeleelta lähemmäs sitä oman maratoninsa maalia. Maalia, jonka ylitettyä ei enää mikään alhainen eikä synkkä syö. Tähän uskon itse vakaasti. Haluan uskoa, koska muuten tässä missään ei oikeasti ole mitään järkeä! Voi hitsi sentään, sisulla ja sydämellä. Ei tässä muu auta.


-Sanna-



T A K A I S I N    B L O G I K I R J A A N