Syystunnelmia ja unelmia

Hetken harmoniaa


Syksyssä on se ihanaa, kun illat pimenevät ja voi luvan kanssa käpertyä omaan rauhaansa nauttimaan samettisesta hetkestä. Syysillat ovat kuin luotuja tähän. Ulkona kylmä ja pimeä, sisällä lämpö ja valo. On helppo sukeltaa omaan hiljaisuuteensa. Jättää päivän työt ja koitokset taakseen ja keskittyä vain olemaan. Sytyttää vaikka kynttilä tai kaksi tai vain tuijottaa hiljaa takkatulen liekin loimuihin. Siinä hetkessä on ihmeellistä yksinkertaista taikaa ja on helppo lumoutua ja olla ajattelematta mitään.

Itse nautin, kun voin vain katsella ikkunasta ulos pimenevään iltaan, tuuleen ja sateeseen. Varsinkin luonnon keskellä, kun ympärillä on täysin pilkkosen pimeää ja istut pienen mökin lämmössä ja valossa. Siinä ollaan jollain lailla hyvin perusasioiden äärellä. Kiitollisena turvasta ja suojasta, samalla ihmetellen luonnon salaperäistä tummuutta ympärillä. Siinä ymmärtää mittasuhteet ja sen, kuinka pieni ja haavoittuva osanen sitä ihminen on tässä kaikessa. Se saa kaupunkilaisen helposti nöyräksi ja hiljaiseksi. Se saa miettimään ja pohtimaan, mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä turhaa. Miten vähällä ihminen loppujen lopuksi tulisi toimeen, kun eläisi yhteiseloa luonnon kanssa ja luonnossa.

Tässä hetken harmoniassa näitä taas mietin ja huomaan, kuinka paljon enemmän oma sydämeni halajaisi elämässään tuota yhteyttä. Voi, niin kovin paljon. Kumpa se voisi olla vaikka jokapäiväistä. Sitä miettii, että olisiko silloin kaikessa arkisessakin tekemisessä enemmän ajatusta ja merkitystä kuin nyt? Sitä kiitollisuutta ja riemua omasta työstään, kun metsästä kaadetut puut ovat viimein komeasti halkopinossa, kun ahti suo pyytäjälle antejaan kalareissulla tai kun marjat ja sienet ovat taas säilötty tulevan talven varalle. Ja silloin sytyttäisin myös ehkä sen kynttilän oikeasti luomaan valoa ja takkatulen tuomaan lämpöä. Voisiko hetken harmonia enää käytännön läheisempää ollakaan ja voisiko väsymys päivän työstä enää olla palkitsevampaa?

...Ja yön saapuessa metsä huokailee tuon pienen mökin ympärillä kylpien sen lämpöisten lyhtyjen valossa ja sulkien sen nukkujat vankkojen oksiensa suojaan.



-Sanna-




T A K A I S I N     B L O G I K I R J A A N