***


Jälkiä hiekalla

elämän rannalla.


Niin paljon erilaisia,

tärkeitä joka ainoa.


Ja omani muiden mukana

huuhtoutuu ajan virrassa.


Silti sisin jokaisen

on kaikkeudessa ikuinen.


***


Portaat vapauteen.

Kuinka pitkälle kiivetä jaksan.

Kahleet taakkanain.

Näin velkoja menneitä kai maksan.


Valkeiden pilareiden loisto

silti toivosta muistuttaa.

Ja sydämessäin kasvava valo,

raskaat taakat vielä sulattaa.


***


Valkeutta saa

sylihinsä maa.

Lumen pehmoista unta

nukkuu luonnon valtakunta.


Sen puhtautta ja rauhaa

myös sydämeeni saan.

Kun hiljaa metsä kuiskaa

huokaa salaisuuksiaan.


***


Kaipaan uskoa ja rohkeutta,

sillä ei ole aina helppoa

sisintään ja sen ääntä seurata.


Kaipaan tukea ja kannustusta,

sillä se saa myös

uskoni ja rohkeuteni kasvamaan.


Ja ennen kaikkea

kaipaan ystävää, joka

tätä sydämeni kaipausta lievittää.


***


Usein toivon,

että saisin olla enemmän yksin.

Istua viisaan puuni juurella

ja vain kuunnella hiljaisuutta.


Mutta niin harvoin se on

kuitenkin  mahdollista.


Ja siksi olenkin usein

etsinyt omaa virkistävää

puuta ja keidastani

sisimmästäni, jopa

hermostuneessa kassajonossa.


***


Kumpa osaisin olla

nöyrä ja viisas.

Nöyrä puhuessani viisaudesta ja

viisas puhuessani nöyryydestä.


***


Uskalla itkeä, nauraa

ja kokea elämää.

Kohdata itseäsi.


Se ei aina ole helppoa.


Mutta rehellinen sydämesi

iloitsee siitä,

kun rohkeasti ja avoimesti

näet itsesi;

tunnistat pahimman

vastustajasi.


***


Sopusointua ja rauhaa etsin,

sydämeeni ja ajatuksiini

tasapainoa.

Eikä se useinkaan ole helppoa,

kun joudun tekemään

kaiken sen työn

itseni kanssa.


***


Katsoessani elämääni

vuoren huipulta,

näyttää se niin kovin

pieneltä ja yksinkertaiselta.


Mutta heti, kun

laskeudun takaisin alas,

on se kaikki niin suuren suurta

ja täynnä ylitsepääsemättömiltä

tuntuvia haasteita.


***


Näissä pienissä

herkissä hetkissä,

pilkahtaa elämän

kauneuden salaisuus.


***


Kohti korkeuksia kurkotan

niin pieneksi tunnen maailman.

Kunnes ymmärrän;

Ei ole korkeaa ei matalaa,

sen enempää kuin

pientä tai suurtakaan.


***


Mihin uskoin, sitä sain.

Paljon kannoin mukanain.

Nyt jätän turhan taakan taa,

näin tilaa uutta sydämeeni saan.


***


Uusin silmin avoimin,

maailmaa hetken katselin.

Huomasin se häikäisee,

valollansa kirpaisee.


Ymmärsin ei liikaakaan,

kerralla voi oivaltaa.

Jos kaiken heti näkisin,

sokaistuisin väkisin.


***


Maailmassa on paljon

hyvyyttä ja kauneutta.

Valo lisää valoa

ja loistaa sydämissä.

Ja tähän minä luotan,

elämän syvimpään viisauteen.


***


Avaruutta ja äärettömyyttä...

Sitä löytää sain,

tutkimusmatkallain.

Ja tuskin koskaan se on loppu,

vaan minnepä tässä on hoppu.


***



***


Pieni osa olen vain

maallisella matkallain.

Silti ei kukaan toinen voi

kuulla kuinka sydämeni soi.


Ei ole siis vähäpätöinen

yksikään taivaan tähtönen,

joka tuikkien taivaalla makaa

luoden kaunista linnunrataa.


***


Kaipaus kauniisti kuljettaa,

se vie ja tuo tuuleen oikeaan.

Se voimaa ja rohkeuttaa puhaltaa

ja sydämen unelmia vahvistaa.


En kaipuustani vieraille mä laulele,

ei päästä sydän toista liian lähelle.

Varovainen oltava on sydämen herkän.

Ei varaan voi laskea maallisen pelkän.


Ja aina kun kaipuuni suloisesti kuiskaa

sydämeni syvimmän onnensa se muistaa.


***


Kuuntele kuisketta elämän

ja sointia harppunsa lempeän.

Se puissa laulaa ja puroissa soi,

lapsen heleässä naurussa

sen kuulla myös voi.

Avaa korvasi sille ja se koskettaa

ja paatuneenki sydämen

taas heräämään saa.


***


Kuuntelen hiljaa kuiskauksiasi,

niin lempeästi kosketat sieluani.

Rakkautesi avoin ja rehellinen,

avaa kahleita tuskien menneiden.

Olet aina osa sydäntäin.

Lämmin, armas ystäväin.


***


Kimmeltää ajatus kirkas,

kaunis on välke sen.

Kuin tyynen veden pinta

aurinkoa heijastaen.


***


Kaipuuni syvyys

niin mittaamaton.

Vaikka tuskaakin tuottaa,

on korvaamaton.

Ilman sitä

en etsisi, kulkisi lain.

Sen avulla löytää myös

kotiini sain.


***


Irti päästän.

Vastavirtaan souda en.

Voimiani säästän.

Ajelehdin luottaen.


Suojaisa poukama.

Vielä jostain löydän sen.

Ihanainen sattuma

ja lepään hetkisen.


Elämäni tie

niin vaihtelevaa on.

Ja venhettäni vie

tieto rajaton.


***


Yltäkäämme ylimpään

ystävyyteen.

Kurkoittakaamme korkeimpaan

kumppanuuteen.

Riemuitkaamme rajattomasta

rakkaudesta.

Ja iloitkaamme ihmiselämän

ihmeellisyydestä.


***


Ystäväni kallein

olet onneni mun.

Sydämmessäs' kuljen

olen osasi sun.


En tiedä mistä tulet,

minne mentävä sun on.

Vaan rakkaudelle tälle,

on se tieto tarpeeton.


***


Enkelini kultainen...


Sinä aina vierelläin kuljet,

lakkaamatta lohtuasi jaat.

Sinä rakkaudella siipiisi suljet,

siitä suurimmat kiitoksein saat.


***


On rakkautemme

kuin saippuakupla.

Niin herkkä ja särkyvä koskettaa.

Silti täydellisen kaunista, heijastavaa.

Sen leijaluun lempeään lumoudun

ja hetkeksi unohtuu myös murheeni mun.


***


Ulkona tänään tähtiä näin

ja niitä hetkeksi katsomaan jäin.


Tunsin ne kuinka mua koskettaa

säteillen varmalla voimallaan.


Sitä valoa ja voimaa lempeää

tahdon rakkaudella sinulle välittää.


***


Alla sateen kesäisen

maailmaa kun kuuntelen.

Mietin, monta pisaraa

voi taivas meille lahjoittaa.


***


Hymyn herkimmän saat

aina kasvoille loistamaan.

Se heti aamulla tervehtii

ja huulilla karehtii.

Olen onnekkain neitonen varmaan.

Poistat päivästä pilven harmaan.


***


Rakkaus on kaikkien yhteinen.

Miksi usein silti haluan omistaa sen.

Peläten, jos pois se on omastain.

Silti tietäen, ei totuus suurin ole se lain.


Niin kaikki mikä vapaana lentää saa

on tuulen lailla kevyttä ja puhdistavaa.

Oman vankilani avaan, kun ymmärrän

on rakkaus meille kiertokirje elämän.


***



Edellinen sivu                                                                                                                                         Takaisin etusivulle